Hae tästä blogista

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kesä villatakki - Austerman Aurasta



Lanka: Austerman Aura
Malli: Drops 118-7
Menekki: 415 g
Puikot: 4
Koko: 36/38

Usein käy kuten nytkin, en malta olla muuttelematta alkuperäistä mallia, osaan mukamas jotain paremmin. Takana pitsikuviossa oli jotain muotoilua, minä posottelin suoraan, kainalon jälkeen sitten vähän kurvailin. Napit jätin pois. Koska lanka ei ole sama mikä ohjeessa, sain eräänkin kerran purkaa ja mittailla, tuli kuitenkin kelvollinen. Vaikka minkä koon silmukoita olisi käyttänyt, ohjeen hihat on minusta väärin mitoitettu. Ohjeen kuvassa ne ei ole tiukat, mutta kyllä piti hiha suunnitella uudesta, ei olisi veri kiertänyt käsivarsissa, jos olisi ohjeen mukaan tehnyt.

Pidän Dropsin malleista, mutta niiden ohjeet on kyllä monesti ihan lukukelvottomia. Usein joku ohje kerrottu silmukka kerrallaan ja niin tarksti että ohjetta on vaikea seurata. Samoin usein on osa ohjeesta ”katso sieltä” ja "katso täältä”. Onhan se hyvä kun on tarkka ohje, mutta jos jokainen silmukka erikseen kerrotaan, se menee jo sekavaksi. Muistan manailleeni samaa asiaa kerran tehdessäni huivia.


Otsikossa on että ”villatakki”, mutta eihän tämä mikään villatakki ole, viskoositakki paremminkin. Ei tälle ehkä paljon ole käyttöä, mutta sellainen kesäjakku, vaikka työmatkalle kesäaamuihin. Eihän nuo sovitusnuken sisuskalut kovin kauniit ole, mutta siinä ne nyt on kuitenkin. 



1 kommentti:

  1. No jopas yllätit: oot neulonu isomman vaatteen;) Joo siis ku täällä on enemmän noita sukkia yms.
    Kaunis takki ja väri. Harvoin ihan ohjeen mukaan tulee neulottua, jotain omaa pitää keksiä sekaan.

    VastaaPoista