Hae tästä blogista

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Villasukat kokok 44 - Novita Nallesta









Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3
Koko: 44
Menekki: 100 g




Aloitus 64 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin, 50 kerrosta = 16 silmukkaa/puikko. Kavenna 1 silmukka joka puikon alussa, jää 60 silmukkaa, 15 silmukkaa/puikko. Neulo sileää 10 kerrosta. Vahvistettu kantapää, kantapääjako 10-10-10. Neulo suoraa 60 kerrosta, kantapäästä laskien. Sädekavennus.

****

Pidän tätä blogia siksi, kun tarvitsen tietoja silmukoista, kerroksista ja menekistä. En enää ole varma  kannattako? Näihin sukkiin katsoin ”ohjeen” jostain vanhemmista sukista, tein samanlaiset, mutta ohjeessa oli koko 42 ja näistä tuli kokoa 44! Ota näistä selvä? Edelleenkin saatte käyttää ”ohjeitani” sikäli kun niistä kukaan tolkun saa, mutta minkä kokoiset niistä tulee, siitä en ota mitään vastuuta.

Tästä tulikin aasinsilta toiseen aiheeseen. Omissa ohjeissani ei ole mitään tekijänoikeuksia, käyttäkää vapaasti. Mutta toivoisin, ettei minun ohjeilla tehtyjä sukkia ei esiteltäisi omassa blogissa ja ohjetta kehutaan omaksi. Näinkin on käynyt. En väitä, että olen keksinyt villasukan, mutta oli tehty minun esittelemä idea, jopa värejä myöten ja kerrottiin että ohje oli oma. En halua tähän linkkejä laittaa ko. blogiin, asia ei ole sen arvoinen. Jos ei halua mainita minun blogia, voi koko asian jättää mainitsematta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti