Hae tästä blogista

torstai 2. tammikuuta 2014

2.1.2014

Pitäähän tänäkin vuonna laittaa
selvitys viime vuoden tekemisistä.

Lankavarasto 31.12.2013
93,225kg

Ostettu lankaa vuonna 2013
12,565 kg, rahaa käytetty 241,63 €.

Neulottu
7,5 kg
73 työtä valmistunut

Parikin afrikankukkapeittoa on tekeillä, ne eivät tietysti näy valmistuneissa, kesken kun ovat vielä. Koska teen ne jämälangoista, voi olla etteivät vielä vuoden päästäkään ole valmiit. 



Vähän lankaa myin Huutonetissä, ja osa on poistettu kirjanpidosta kokonaan, katsotaan kärräänkö loput kierrätyskeskukseen, vai mitä niillä teen. Melkein saman verran ostin lankaa kuin edellisvuonna, vaikka ei mitään pitänyt ostaa. Kiinasta olen silkkilankoja hamstrannut, tosin ei sieltä langat ostamalla lopu, ei niitä hamstrata tarvitsisi, mutta kun halvalla saa… Ihan loppuvuodesta ostin reilu 3,5 kiloa Anttilasta Nallea ja 7 veljestä, halvalla kun sain. Oli tarjous ja vielä kympin aleseteli päälle, kuka sellaista voi vastustaa. En minä ainakaan, niinpä tein kaksi keikkaa. Pitäähän ihmisellä sukkalankaa olla.