Hae tästä blogista

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Raitasukat Novita Nallesta koko 38 ja 40







Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3
Koko: Punainen 40 – sininen 38
Menekki: Punainen 97 g – sininen 94 g

Aloitus 64 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin, 50 kerrosta. Kavenna 1 s./puikko = 15 s./puikko. Neulo suoraa 10 kerrosta. Vahvistettu kantapää, jako 10-10-10. Neulos suoraa kantapäästä laskien punainen 56 kerrosta – sininen 52 kerrosta. Sädekavennus.

Näistä piti tulla raitasukat, mutta raitaväri oli paikoin ihan samanväristä pohjavärin kanssa,  tuli vähän reilusti taiteellista vaikutelmaa, mutta ei haittaa.


Jos joku sattuu sukkia näiden ohjeiden mukaan tekemään, niin ”omalla vastuulla”. Sen verran olen sukkia tehnyt, että tiedän, että vaikka tekee täsmälleen samanlaiset sukat, miesten sukissa voi olla painoeroa jopa 15 g kahden eri parin välillä. Samoin pituudessa voi olla eroja. Nämä koskee Novitan lankoja, lähinnä 7 veljestä ja Nalle. Samoin voi tulla kokoeroja eri tavoista tehdä sädekavennus. Itse teen niin, että jos puikolla on pariton määrä silmukoita, vähennän mielessäni 1 silmukan. Teen esim. näin jos puikolla on 15 silmukkaa, 5 oikein, kavennus, 6 oikein, kavennus. Välikerrokset teen sen mukaan paljonko silmukoita on puikon alkupäässä ennen kavennusta, eli esimerkissä 5 kerrosta, jne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti