Hae tästä blogista

torstai 28. syyskuuta 2017

Monta paria sukkia


Olen joskus ennenkin tänne kirjoitellut sukkien kokonumeron vaihtelusta, laitanpa taas samaa asiaa. Selitystä minulla ei ilmiölle ole, niin vaan tapahtuu. Vaikka on samaa lankaa, mutta eri vuosikertaa tai väriä, tulee sukista erikokoisia. Kun neulon sukkia, lasken aina kerroksia, en koskaan senttejä, näin pitäisi tulla aina samanlaisia, vaan eipä tule. Ensinnäkin jos mittaa sukat kun ne on valmistuneet tai puolen vuoden päästä uudestaan, on koko eri. Esim. varrettomat sukat/tossut Novitan Isovelilangasta, musta ja vihreä on samankokoiset, mutta painoeroa lähes 10g! Koko sentään on suunnilleen sama.

Jos joku tekee sukkia minun silmukka ja kerrosmäärillä, omalla vastuulla.  Lisäksi sädekavennus saattaa hämätä, kavennusosuuden korkeus muuttuu sen mukaan paljonko on silmukoita puikolla. Välikerrosten määrä vaihtelee. Ulla neuvoo näin

Kävijöitä täällä tuntuu olevan, kiitos siitä. Välillä olen ajatellut jo muuttaa blogin yksityiseksi, mutta ainakin toistaiseksi on jäänyt tekemättä. Tosin blogit taitaa olla jo vähän vanhanaikainen muoto. Mutta omani onkin itseäni varten, löydän täältä tiedot, eikä tarvitse miettiä jokaista sukkaparia uudestaan. Muut taitaa esitellä töitään Facebookissa, Pinterestissä ja ties missä. 



Lanka: Novita Nalle + Nalle Taika
Puikot: 3
Menekki: 80g
Koko: 39


Aloitus 56 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin, 50 kerrosta. 14 s/puikko. Kavenna 1 silmukka/puikko = 52 silmukkaa 13 s./puikko. Neulo sileää 10 kerrosta. Vahvistettu kantapää, jako 8-10-8. Neulo suoraa 60 kerrosta, kantapäästä laskien. Sädekavennus. 


Lanka: Novita Nalle Kukkaketo
Puikot: 3
Menekki: 75 g
Koko: 36


Aloitus 56 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin, 50 kerrosta. 14 s/puikko. Kavenna 1 silmukka/puikko = 52 silmukkaa 13 s./puikko. Neulo sileää 10 kerrosta. Vahvistettu kantapää, jako 8-10-8. Neulo suoraa 54 kerrosta, kantapäästä laskien. Sädekavennus. 


Lanka: Novita Isoveli
Puikot: 4,5 bambu
Menekki: n. 90 g, eli 1 kerä riittää

Aloitus 40 silmukkaa, 1 oikein, 1 nurin, 5 kerrosta. 10 s/puikko. Vahvistettu kantapää, jako 6-8-6. Neulo suoraa 40 kerrosta/koko 38 – 46 kerrosta/koko 42, kantapäästä laskien. Sädekavennus. 

Musta ja vihreä, samankokoiset. 


Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3
Menekki: 95 g
Koko: 39


Aloitus 60 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin, 60 kerrosta. 15 s/puikko. Kavenna 1 silmukka/puikko = 56 silmukkaa 14 s./puikko. Neulo sileää 10 kerrosta. Vahvistettu kantapää, jako 9-10-9. Neulo suoraa 50 kerrosta, kantapäästä laskien. Sädekavennus. 


Lanka: Novita 7 veljestä Polar
Puikot: 3,5
Menekki: 175 g
Koko: 39


Aloitus 64 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin, 12 kerrosta. Suoraan ilman kavennuksia 30 kerrosta. Kavenna joka 8. kerros. 1. puikon alussa ja 4. puikon lopussa. Kavenna kunnes on jäljellä 48 silmukkaa. Neulo suoraa ilman kavennuksia kunnes varsi on tarpeeksi pitkä, itse neuloin 8 kerrosta. Aloita vahvistettu kantapää. Kantapääjako 8-8-8. Neulo suoraa 48 kerrosta. Sädekavennus. 


Nämä samoilla silmukoilla ja kerroksilla, kun seuraavat. Varteen tehty kuplaneuletta: ohje vaikka täältä


Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3
Menekki: 75 g
Koko: 37


Aloitus 52 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin, 10 kerrosta. 13 s/puikko. Raidoitus 4/4. Neulo sileää 45 kerrosta. Vahvistettu kantapää, jako 8-10-8. Neulo suoraa 52 kerrosta, kantapäästä laskien. Sädekavennus. 




2 kommenttia:

  1. Älä muuta yksityiseksi. Täällä on kiva käydä katsomassa kauniita sukkia. Ja joo, monet näyttää työnsä muilla foorumeilla mutta blogi on aina blogi. Helposti löytää etsimänsä. KIrjoitukset on monipuolisempia yms. Mä en ole muissa medioissa kuin blogissa, enkä mene. Mietin blogin lopettamista mutta en sit kuitenkaan sitä tee. ONhan se kuitenkin paikka mihin laittaa kuvat ja kertoa, ihan vaan vaikka itselleen, missä oon ollut ja mitä tehny. Kässäjutut on jääneet vähemmälle ku en niin oo valmista saanut aikaiseksi.
    Mukavaa marrastkuuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi! Niin, onhan se vähän niinkin, että jos täällä joku vieraille, kai se sitten joitakin kiinnostaa. Toukokuusta 2010 tämä blogi on ollut, kävijöitä on 99080. Sehän on ihan valtava määrä, tiedän kyllä että joissain blogeissa käy sen verran päivässä. Mutta tavoitteeni ei olekaan kävijämäärät. Ensisijaisesti teen itselleni, mutta jos joku muukin blogista hyötyy, on se vaan kiva. Kukin tavallaan, usein näkee blogeissa ja muissa kauniita töitä, mutta ei ohjetta. Vähän se joskus harmittaa, mutta jokainen tekee, kuten haluaa. Eikä nämä minunkaan ”ohjeet” mitään oikeita ohjeita ole, mutta jos joku saa tehtyä sukat silmukka- ja kerrosmäärien perusteella, hyvä niin. Itse en ole koskaan mitään Pinterestiin laittanut, mutta sieltäkin sukkiani löytyy. Vaikka sukissa ei periaatteessa mitään tekijänoikeuksia ole, olen löytänyt omia ideoitani jotka joku toinen esittelee omanaan. Kopioida saa ihan vapaasti, mutta ei ole kiva kun kehutaan että näin hienot suunnittelin, ihan värejä myöten. Siksi joskus tulee mieleen, että laitan yksityiseksi koko blogin. Mutta kai tämä netti elää omaa elämäänsä, eikä sille kukaan mitään voi.
      Kopioikaan edelleen omia mallejani, jos joku haluaa. Joskus olisi kiva saada vaikka linkin blogiin jossa joku esittelee jotain sukkaa josta idea (tai kopioitu) on blogistani. Ei se minulta ole pois, mutta siitä en pidä että selkeä kopio esitellään omana. En kaipaa kommentteja jossa kehutaan sukkia (ei sekään tietysti haittaa), mutta kiva olisi tietää miten joku on hyötynyt käynnistään blogissani.

      Poista