Hae tästä blogista

torstai 5. huhtikuuta 2018

Vuori käsityökoriin








Vuori käsityökoriin



Ostin kirppikseltä neljällä eurolla siistin, ehjän korin. Tein vuorin koriin, koska aina on joku terävä punoksen pää johon langat tarttuu. Kangas löytyi omista varastoista, ostettu ties milloin. Pitsi hankittu kirppikseltä. Langat joilla kankaan solmin kahvoihin, on leikattu puserosta. Lähes kaikissa puseroissa on kapea nauha, jolla estetään puseron putoaminen henkarilta. Eihän niitä saa roskiin heittää! Aina löytyy jotain käyttöä, ennemmin tai myöhemmin. Tein taskun käsirasvalle ja kynälle. Kyllähän ne voisi korin pohjallakin olla, mutta kun ovat, kynä kärki alaspäin ja käsirasvan korkki kohti pohjaa, valuu nesteet alas ja molemmat on heti käyttövalmiina. Sen virheen tein, että ompelin taskun ensin parisenttiä alareunasta ylöspäin, mutta se ei ollut hyvä. Käsirasvapurkki painoi sen verran, että otti pohjaan kiinni ja veti kangasta alaspäin. Aikani asiaa harmittelin, kunnes keksin että ”siirrä tasku”!!! Nyt se on ommeltu ihan alas, jopa pari senttiä pohjan ja sivukappaleen sauman päälle.



Sen kummempia ohjeita minulla ei ollut. Mittasin korin ympärysmitan, tein sen kahtena kappaleena, että sain halkion kahvojen kohdalle. Pohjasta piirsin ”kaavan”. Ompelin reunakappaleen valmiiksi ja rypytin alareunan sen verran että oli sopiva pohjakappaleeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti